Koiraharrastajalta koiraharrastajalle
Solmu Dogs syntyi rakkaudesta koiriin, koiraharrastamiseen ja halusta tarjota tuotteita, joiden toimivuuteen voimme itse luottaa.
Valmistamme omia Solmu Dogs -tuotteitamme Suomessa käsityönä ja valitsemme verkkokauppaamme tuotteita koirien arkeen, hyvinvointiin ja harrastuksiin – koiraharrastajan kokemuksella.
🇫🇮 Kotimaisena käsityönä | 🐾 Yli 20 vuoden koira kokemuksella | 💚 Pieni suomalainen yritys
Mistä Solmu Dogs sai alkunsa?
Kaikki sai alkunsa Solmu Dogsin ensimmäisistä tuotteista – trikookuteesta valmistetuista vetonaruista.
Ensimmäiset vetonarut syntyivät omaan tarpeeseen. Halusin valmistaa suomenlapinkoira Naavan tuleville pennuille helposti pestäviä ja leikkiin sopivia leluja. Lopulta juuri lapinporokoira Riimi ihastui joustaviin, vetoleikkeihin loistavasti sopiviin leluihin niin, että syntyi ajatus: ehkä näistä voisi olla iloa muillekin innokkaille leikkijöille.
Siitä alkoi Solmu Dogs.
Omasta tarpeesta kasvaneeksi valikoimaksi
Solmu Dogs perustettiin vuonna 2023, ja ensimmäisistä leluista valikoima on kasvanut vähitellen – sekä oman koira-arjen tarpeista että asiakkaidemme toiveista ja innostuksesta.
Trikookudelelujen rinnalle halusin oikeasti kestäviä ja erilaisille koirille sopivia varusteita. Näin valikoimaan tulivat paracordista valmistetut hihnat ja pannat.
Omassa koira-arjessani kaipasin kuitenkin vielä helppohoitoisempaa materiaalia. Siihen tarpeeseen Hexa vastasi erinomaisesti. Hyvä pito säällä kuin säällä yhdistettynä materiaalin helppoon puhdistettavuuteen ja kuivana pitämiseen teki siitä nopeasti yhden omista suosikeistani – ja lopulta tärkeän osan Solmu Dogsin valikoimaa.
Grippi puolestaan löysi tiensä valikoimaan ennen kaikkea asiakkaiden toiveesta. Pitkän linjan koiraharrastajana materiaali oli minulle jo ennestään tuttu, ja tiesin sen toimivan hyvin tarkoituksessaan. Tarkoituksena ei ollut tuoda valikoimaan vaihtoehtoja vain vaihtoehtojen vuoksi, vaan pystyä palvelemaan erilaisia koiria, käyttötarkoituksia ja asiakkaidemme tarpeita entistä paremmin.
Koiraharrastus näkyy siinä, mitä teemme
Solmu Dogs -tuotteet on tehty palvelemaan koiranomistajia ja -harrastajia oikeassa elämässä – tavallisilla lenkeillä, yhteisissä leikeissä ja harrastuskentillä.
Erityisen lähellä omaa sydäntäni on rally-toko. Se näkyy arjessani niin omien koirieni Kanan ja Possun päälajina kuin työssäni, sillä koulutan lajia aktiivisesti myös muille koirakoille.
Siksi rally-tokotuotteiden tuominen Solmu Dogsin valikoimaan oli luonteva askel kohti varsinaisia harrastustuotteita. Myös niiden taustalla on sama ajatus kuin ensimmäisissä vetonaruissa: tuotteiden pitää syntyä oikeasta tarpeesta ja toimia siinä käytössä, johon ne on tarkoitettu.
Vaikka Solmu Dogs on kasvanut ensimmäisistä vetonaruista jo paljon, ajatus tekemisen taustalla ei ole muuttunut. Haluamme tehdä tuotteita, joista on aidosti iloa ja hyötyä yhteiseen koira-arkeen.
Toivon, että tuotteemme ilahduttavat teidän arkeanne yhtä paljon kuin ne ilahduttavat meidän.
Verkkokaupasta myymäläksi
Solmu Dogs aloitti verkkokauppana, jossa myytiin aluksi omia käsintehtyjä tuotteitamme. Rally-tokotuotteiden tullessa osaksi valikoimaa syntyi kuitenkin ajatus jostain laajemmasta: paikasta, josta koiraharrastaja voisi löytää saman katon alta mahdollisimman kattavasti harrastuksessaan tarvitsemiaan tuotteita.
Sen myötä valikoima alkoi kasvaa myös Solmu Dogsin omien tuotteiden ulkopuolelle.
Kun koti alkoi näyttää vähän liikaa varastolta
Ajatus omasta varastomyymälästä alkoi kyteä viimeistään siinä vaiheessa, kun kotoa esitettiin vieno toive, ettei koti näyttäisi aivan niin paljon verkkokaupan varastolta. Materiaalien ja myytävien tuotteiden määrä oli kasvanut, joten oli aika löytää Solmu Dogsille oma tila.
Ensimmäinen Solmu Dogs -myymälä avasi ovensa Sipoonrannassa elokuussa 2025. Pieni myymälä toimi samalla verkkokaupan varastona, mutta itselleni se merkitsi paljon enemmän: pääsin toteuttamaan lapsuudenhaavettani ja työskentelemään entistä enemmän koirien ja koiratarvikkeiden parissa.
Ensimmäinen myymälä jäi lopulta kuitenkin vain lyhyeksi, mutta tärkeäksi vaiheeksi Solmu Dogsin tarinassa.
Seuraava koti löytyi Söderkullasta
Pian myymälän avaamisen jälkeen, marraskuussa 2025, perustimme ystäväni ja kouluttajakollegani Evin kanssa Sipoon Koirakeskuksen Söderkullaan.
Sipoon Koirakeskuksen ajatuksena on koirakoulutoiminnan lisäksi tuoda erilaisia koira-alan palveluita saman katon alle ja tehdä niistä koiranomistajalle mahdollisimman helposti saavutettavia. Siksi tuntui lopulta hyvin luontevalta, että myös Solmu Dogs tulisi osaksi samaa kokonaisuutta.
Solmu Dogsin myymälä muutti Sipoonrannasta nykyiseen kotiinsa Söderkullaan marras–joulukuussa 2025, ja ovet uudessa myymälässä avattiin joulukuussa.
Tänään palvelemme niin koiranomistajia kuin harrastajiakin
Muutto Sipoon Koirakeskuksen yhteyteen on vaikuttanut myös siihen, millaiseksi Solmu Dogsin myymälä ja valikoima ovat kehittyneet.
Vaikka koiraharrastaminen on edelleen vahvasti osa Solmu Dogsin identiteettiä, haluamme palvella yhtä lailla tavallista koiranomistajaa ja aktiivista harrastajaa. Siksi omien tuotteiden ja harrastusvälineiden rinnalle valikoimaan ovat löytäneet tiensä esimerkiksi koiranruoat, raakaruoat, herkut ja muut koira-arjen tuotteet.
Tänä päivänä Solmu Dogs yhdistää saman katon alle verkkokaupan, oman käsityötuotannon ja Söderkullan myymälän – ja seinän toisella puolella koiraharrastus jatkuu Sipoon Koirakeskuksen treenitiloissa.
Koirat Solmu Dogsin takana
Ruska
Naava
Riimi
Kana
Possu
Kiva, että löysit meille
Solmu Dogs on kasvanut ensimmäisistä vetonaruista verkkokaupaksi, omaksi tuotannoksi ja myymäläksi, mutta kaiken tekemisen ytimessä ovat edelleen koirat ja niiden kanssa eletty arki.
Toivon, että tuotteemme ilahduttavat teidän arkeanne yhtä paljon kuin meidän.
